AVUSTETTAVAT YHTEISÖT
MORRO DA VITÓRIA
Morro
da Vitórian slummi sijaitsee vallatulla alueella Fortalezan Praia do Futurolla,
Cearán osavaltiossa Koillis-Brasiliassa. Kaupunki oli aiemmin
luvannut rakentaa alueelle asuntoja läheisten slummien asukkaille, mutta
lupausta ei ole pidetty. Vuonna 2001 alueelle asettui omin luvin 300 Fortalezan
muista slummeista ja maaseudulta tullutta perhettä sillä seurauksella, että
kaupunki hävitti asutukset maan tasalle. Perheet kuitenkin jäivät alueelle ja
rakensivat asumuksensa uudestaan.
Morro da Vitórialla asuu nykyisin noin 5000 henkeä, joista suurin osa on lapsia. Asukkaat elättävät itseään muun muassa roskienkerääjinä, katumyyjinä, kalastajina, siivoojina, muurareina ja maalareina. Asukasyhdistyksen vuonna 2003 tekemän kyselyn mukaan noin 50% asukkaista on työttömiä, ja perheet elävät puutteessa ja nälässä. Alueella kärsitään myös köyhyyden sivuvaikutuksista kuten terveys-, päihde- ja huumeongelmista, väkivallasta ja rikollisuudesta.
Morro da Vitórian asukasyhdistys
(Associação Habitacional Morro da Vitória) perustettiin vuonna 2001 asukkaiden
omasta aloitteesta puolustautuakseen kaupungin häätöuhkilta ja opettamaan
lukutaidottomia aikuisia lukemaan ja kirjoittamaan. Kun yksi lapsista kuoli
nälkään elokuussa 2003, englantilainen Crianças Famintas –järjestö ryhtyi
tukemaan lounaan valmistamista alueen 120 köyhimmälle lapselle.
Asukasyhdistyksen ponnistelujen ansiosta Morro da Vitórian asukkailla on jo käytössään sähkö, mutta viemäreitä ja juoksevaa vettä ei ole. Suuri osa taloista on vielä täysin asuinkelvottomia. Morro da Vitórian yhteisötalolla toimii nykyisin vakituisesti kaksi eri järjestöä; PADC ja Crianças Famintas. PADC tarjoaa vapaa-ajanharrastuksia ajatellen lasten hyötyvän saadusta opista tulevaisuudessa, ja Crianças Famintas ruokkii päivittäin 150 lasta sekä tarjoaa lisäksi osalle heistä tukiopetusta. Lukutaito-opetus jatkuu taas muutaman vuoden tauon jälkeen kaupungin kouluttaman yhteisöstä kotoisin olevan opettajan johdolla. Myös Cearán valtio ja Fortalezan kaupunki ovat heränneet huomioimaan Morro da Vitórian tarpeet, mutta heidän tarjoamansa kurssit on tarkoitettu vain yli 16-vuotiaille nuorille ja ne ovat kertaluontoisia ja lyhytkestoisia. Vain PADC ja Crianças Famintas kohdentavat toimintonsa myös alle 16-vuotiaille lapsille.
DOLOR BARREIRA (SÃO PEDRO)
Dolor
Barreiran asukasyhdistys ja sen kerhotalo sijaitsevat aivan Morro da Vitórian
vieressä São Pedro –nimisen
slummin sydämessä. São Pedron paikalla oli vielä uonna 1997 paljas hiekkadyyni.
Lähellä olevien Morro das Placas ja Avenida Dolor Barreiran slummien asukkaat
kokoontuivat ja lähettivät valitsemansa edustajat silloisen Cearán kuvernöörin
puheille pyytääkseen apua huonoihin asuinolosuhteisiinsa. Kuvernööri sai valtion
lahjoittamaan hiekkadyynin rakennusmaaksi ja hän itse lahjoitti materiaalin 175
talon rakentamiseen, jotka tulevat asukkaat itse rakentaisivat. Alue otettiin
kaupunkisuunnittelussa huomioon ja yhdeksän kuukauden rakennusurakan jälkeen
asukkaat arpoivat 175 perhettä jotka muuttivat uudelle alueelle jossa vesi- ja
viemäriverkosto ja sähkönjakelu jo toimivat. Alueella on lisäksi pieniä aukioita
ja betoninen urheilukenttä pallopelejä varten.
Päällisin puolin São Pedron asukkaiden asema on huomattavasti parempi kuin Morro da Vitórian, mutta suuri osa noin 10 000 asukkaasta elää silti köyhyysrajalla. Noin puolet työikäisistä on työttömiä ja lapset viettävät paljon aikaa kaduilla: ongelmat ovat samoja kuin Morro da Vitórian asukkailla. Asukasyhdistyksen tekemien havaintojen mukaan jo 9-vuotiaat lapset joutuvat mukaan rikolliseen toimintaan, eivätkä vanhemmat aina välttämättä välitä mistä lasten kotiintuoma raha on peräisin. Alueella on huutava pula ohjatusta toiminnasta, vaikka asukasyhdistys onkin saanut lyhyen historiansa aikana jo paljon aikaan. Alueen urheilukentällä toimii aktiivisesti jalkapallokerho teini-ikäisille ja kerhotalolla valtion öljy-yhtiön Petrobrasin rahoittama tietotekniikkakurssi. Aiemmin kaupungin tukema lastentarha on poliittisten valtasuhteiden muututtua lakkautettu, eikä varoja löydy toiminnan uudelleenaloittamiseksi. Kerran viikossa evankelisen kirkon jäsenet tarjoavat keittoa köyhimmille.
Asukasyhdistyksen pyynnöstä aloitti PADC ohjatun vapaa-ajantoiminnan lapsille ja nuorille Dolor Barreiran kerhotalolla vuoden 2006 alusta.